Vanhoja kavereita ollaan

Olemme tuttuja jo muutaman vuosikymmenen takaa. Emme me sitä silloin tienneet, mutta kohtalon kirjassa se oli, että noista kavereista tehdään vielä joskus Arkibanjo.

Arkibanjo uhkuu maahenkeä. Maatalous- ja puutarha-ala yhdistää kolmea miestä, ja loput ovat muuten vaan maanläheisiä. Antti ja Janne ovat veljeksiä. Musiikkivaikutteita tulee myös kuorolaulusta, sillä kolme miehistä laulaa taiteellista musiikkia kamarikuorossa.

Arkibanjolaiset asuvat siroteltuina Forssan liepeille, Tampereelle ja Hämeenlinnaan. Pitkät välimatkat hillitsevät harjoittelua. Se on hyvä. Se pitää musiikin tuoreena ja yllätyksellisenä.

Pentin soittopeli kulkee aina mukana, mutta se ei ole haitari, vaan hän on tenori. Pentti laulaa täyttä kaulaa ja soittelisi kitaraakin, jos annettaisiin. Nyt tuo opiskelee maniskaa.

Biisintekokin onnistuu, se on nähty.

Antti banjoineen saattaa joskus onnistua luomaan vaikutelman, kuin osaisi soittaa sitä. Välillä hän vaihtaa maniskaan tai kitaraan. Keikoilla Antin mukana kulkee myös laatikollinen huuliharppuja.

Lauluja ja riimejä syntyy niin, että kaikkea ei ehditä harjoittelemaankaan. Antin vinttikamarissa syntyvät myös äänitteet ja videot.

Kari on kitaraniekka, mutta myös biisejä ja riimejä pukkaa. Kotiseinällä riippuu kitara poikineen. Kari ottanut koulutettavakseen myös kitaranpoikasen, ukulelen. Jos milloin pientä nokkahuiluvetoa tarvitaan, niin Kari hoitaa.

Janne rummutti pikkupoikana äidin nappirasian lommoille. Rummuttajaksi Janne aluksi bändiin tulikin, mutta sittemmin hänestä tehtiin basisti. Jannella on synnynnäinen bassokorva. Basistin sormet eivät tulleet synnyinlahjana, mutta niin vaan nekin kehittyvät.


Sankaritenoreita on Arkibanjossa kaksin kappalein sen jälkeen, kun Hannu liitettiin joukkoon. Hänet löydettiin laulamasta Pentin vierusoverina kuorossa. Bändissä Hannu istutettiin telkänpönttörummun (Cajoun-rumpu) päälle, ja mikrofoni tietysti pantiin suun eteen.

Joka mies laulaa, jos ei muuten, niin enkelikuorossa ainakin