Valmiiksi tykättyä musiikkia
Laulumme ovat KUPLETTEJA. Kyllä – ei siitä mihinkään pääse. Ne natsaavat kupletin määritelmän kanssa hyvin, sillä ne sisältävät yleensä useita säkeistöjä, ne ovat huumoripitoisia ja niissä käytetään tehokeinona osuvia ja sävellettyjä riimejä.
Laulujen aiheet ammennellaan sieltä sun täältä, milloin mistäkin. Usein niissä on kielellistä kikkailua. Sanat edellä mennään, kieli poskessa ja pilke silmäkulmassa.
Aina kun on päästy esiintymään, niin meistä on tykätty kovasti, tai ainakin vähän ja jos ei, niin siedetty on kuitenkin. Ainakin itse tykkäämme musiikistamme ihan mahdottomasti.
Kenen lauluja laulamme? Laulut ovat enimmäkseen omasta päästä, mutta ei covereitakaan olla kokonaan jätetty. Emme kuitenkaan malta olla tekemättä niihin omia sanoja, sellaisia, jotka sopivat paremmin meidän suuhumme.
Ettäkö keikalle ... ? No mikä ettei.

Tykkäämme esiintyä, joten aina kannattaa tarjota keikkaa. Kovin paljon me emme pysty keikoista kuitenkaan maksamaan.
Soitamme puoliakustisesti. Tuomme tullessamme kevyen äänentoiston, jolla kyetään häiritsemään ainakin 100 hengen keskustelua. Tanssibändiksi meitä ei oikein voi luokitella.